lauantai 1. elokuuta 2009

Irlanti 26-31.7 09


Eli siis tässä mun eka teksti. Kerrompa vaikka siitä kun olin Irlannissa, mahtava paikka pakko myöntää. Mentiin ensin yhdeksi yöksi Dubliniin ja sitteen seuraavana päivänä lähdettiin junalla Glawayhin. Galway on keskikokoinen kaupnki joka sijaitsee Irlannin länsi rannikolla. Paljon nättejä rakenuksia mahtavia kauppoja, joissa kaikissa en harmikseni ehtinyt kä yleensä käydä. Maaseudulla näki paljon vanhoja linnoja, ja lehmiä ja hevosia oli joka pellolla. Ihmiset olivat irlantimaisen ystävällisiä ja avuliaita. Sää ei suosnut kun kävimme Clifs of Mohereilla, satoi aivan kamalasti joten meni maisemat vähän ohi, mutta nähtiin onneksi paljon muuta. Ruoassakaan ei ollut kehumista.. Käytiin yleensä kiinalaisessa tai italialaisessa , koska paikallinen ruoka on äklön rasvaista ainakin mun makuun.
Dublin vaatisi jo oman tekstin itsessään. 1.5 miljoonaa ihmistä, vanhoja rakennuksia, PALJON kauppoja ja kaikkea mitä kaupungissa voi olla. En kerinnyt viettää siellä hirveästi aikaa,vain noin päivän, mutta ehdin nähdä jo kaikenlaista. Shoppailemaan en liiemmin kerinnyt, täytyy mennä joku toinen kerta siis ihan ostos matkalle.

Ostokset: laivaston sininen jakku, lila neule, turkoosi neuletakki ja ruskea paita.

Parhaat tapahtumat/paikat: Galway: laukka kisat, penneys, pääkatu, iso iso luola
Dublin: Trinity College, O' Connel Street, penneys